Ehdolla Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoon
Olen saanut toimia näköalapaikalla Pirkanmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunnassa ja olen innokas jatkamaan työtäni hyvinvointialueen kehittämiseksi. Sen lisäksi, että tunnen hyvinvointialueiden toimintakentän julkishallinnon ja talouden ammattilaisena sekä päättäjänä, omaan myös arjen asiantuntijuutta palveluistamme. Sujuvat palveluketjut ja painotus ennaltaehkäisyyn ovat keskiössä hyvinvointialueiden palveluiden kehittämisessä. Tiukassa taloustilanteessa päättäjät joutuvat kuitenkin tekemään valintoja, kaikkeen ei rahat riitä ja myös talous tulee pitää kestävänä tuleville sukupolville.
Palveluihin tulee päästä helposti ja nopeasti
- Tuodaan palvelut ihmisten luokse. Etenkin haja-asutusalueilla liikkuvien ja kotiin tuotavien palveluiden avulla voidaan parantaa palveluiden saatavuutta. Rokotusbussit ovat jo tuttuja, mutta voisiko jatkossa laajemminkin esimerkiksi terveystarkastuksia toteuttaa harvemmin asutuilla alueilla kiertävissä ”hoitobusseissa”.
- Palvelut tulee olla saatavilla ”yhden luukun periaatteella” mahdollisuuksien mukaan.
- Panostetaan digitaalisiin palveluihin niissä asioissa, joissa se toimii. Esimerkiksi digiklinikalta tai neuvolachatista saa nopeasti erinomaista palvelua asioissa, jotka eivät vaadi fyysistä asiointia. Opastetaan ja tarjotaan tukea digipalveluiden käyttöön. Panostamalla digitaalisiin palveluihin turvaamme muut käyntiajat niitä tarvitseville.
- Turha jonottaminen pois esim. puhelunpalveluissa ja sähköiset ajanvaraukset entistä laajemmin käyttöön.
- Puretaan tarvittaessa hoitojonoja myös palveluseteleiden avulla. Myös hallituksen valmistelema uudistus yli 65-vuotiaiden mahdollisuudesta käydä yksityisellä lääkärillä julkisen palvelun käyntimaksulla on oikean suuntainen toimi.
- Hoitohenkilökunnasta ja etenkin lähihoitajista on iso pula – tehdään tiiviimpää yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Hoitohenkilökunnan tulee voida keskittyä hoitotyöhön ja hallinnolliset tehtävät on kohdennettava järkevästi.
- Etenkin sosiaalihuollon jonot ovat huolestuttavalla tasolla. Terveydenhuollon ja sosiaalihuollon palveluketjut tulee saada sujuviksi. Ennaltaehkäisyn ja matalan kynnyksen palveluiden rooli korostuu palveluiden uudistamisessa.
Erikoissairaanhoitomme on huippulaatua – nyt pitää panostaa hoitoon pääsyyn
- Erikoissairaanhoitomme laatu ja osaaminen on huippuluokkaa, mutta hoitojonot liian pitkät. Hoitojonojen purkamiseksi on pohdittava kaikki mahdolliset keinot.
- Meidän tulee ottaa mallia esimerkiksi Coxasta ja Sydänsairaalasta, joissa asiakastyytyväisyys on korkeaa luokkaa ja prosessit ovat toimivat ja tehokkaat.
- Etenkin psykiatrisen hoidon osalta hoitojonojen kuntoon saaminen on keskeistä niin inhimillisestä näkökulmasta kuin tulevan palvelutarpeen katsontakannalta.
Laadukkaat palvelut neuvolasta vanhainkotiin
- Neuvolat ovat keskeinen lähipalvelu ja tärkeä panostus ennaltaehkäisyyn. Neuvolapalveluiden saatavuus tulee turvata ja varmistaa, että palveluiden laatu pysyy hyvänä.
- Nuorten mielenterveyspalvelut tulee saada kuntoon.
- Toimiva yhteistyö eri tahojen, kuten koulujen ja terveydenhuollon välillä sekä kuntien ja hyvinvointialueiden välillä on keskeistä palveluketjujen sujuvuuden varmistamiseksi.
- Vanhuksemme ansaitsevat arvokkaan vanhuuden. Koti on monelle mieluisin paikka asua, mutta tukea kotiin on saatava tarpeeksi aikaisessa vaiheessa. Tarvittaessa hoitopaikka tulee järjestyä nopeastikin. Palveluasumisessa tulee panostaa kodinomaisuuteen.
- Kiinnitetään omaishoitajien vapaisiin ja tukipalveluihin erityistä huomiota.
Talous on saatava kuntoon, jotta meillä on huomennakin laadukkaat julkiset palvelut
- Pirkanmaan hyvinvointialue on koko Suomen mittakaavalla onnistunut talouden sopeutuksessa verrattain hyvin. Tätä työtä on kuitenkin jatkettava, jotta talous saadaan tasapainoon.
- Velkaantuminen ei ole vaihtoehto ja ”asukkaiden lompakolla käyminen” ei ole oikea tie, vaan tarvitsemme rakenteellisia uudistuksia.
- Joudumme priorisoimaan asioita: Uudistetaan palveluita, varmistaen samalla niiden laatu ja saatavuus sekä hoitotyön resurssit. Kevennetään hallintoa, yhdenmukaistetaan järjestelmiä ja vähennetään päällekkäisiä IT-kuluja.
- Jos pitää valita, karsin mieluummin seiniä kuin tekeviä käsiä. Hyvinvointialueella onkin merkittävä kiinteistöohjelma ja erityisesti hallinnon tilojen käytön tehostamisella saadaan ”turhia seiniä” ja kuluja karsittua.
- Turvallisuudesta ei tingitä. Pelastuslaitoksen ja ensihoidon resurssit on turvattava. Psykiatriseen hoitoon pääsyä tulee helpottaa ja panostaa ennaltaehkäisyyn.

